Voi taivas!
Nämä olivat kaupunkitaivaita. Huomasitkin ehkä joidenkin kuvien alareunoissa kaupungin pikkuruisia tuntosarvia.
Tekstin pääsanoma on, että kun puhutaan aktiivisesta vanhuudesta, se ymmärretään herkästi väärin niin, että eläkeläisen pitäisi joka päivä touhottaa harrastuksista, tapaamisista ja tekemisistä toiseen.
Hyvin usein kuuleekin sanottavan, että eläkeläisillä on aina kiire.
Liiallisella kiireellä ja höseltämisellä saatetaan täyttää elämä niin, ettei jää aikaa oman elämän pohdiskeluille, ettei tarvitse pysähtyä oikeasti tärkeiden asioiden äärelle.
Nimittäin Erik H. Eriksonin kehitysteorian mukaan jokaisella ikävaiheella on oma ns. kehitystehtävänsä.
Ja vanhuuden kehitystehtävä on "pyrkiä hyväksymään eletty elämä ja sen lähestyvä päättyminen".











Taivaalla voit nähdä todella ilmeitä ja värisävyjä. Upeita kuvia!
VastaaPoistaItsekin eläkeläisenä elän omasta mielestäni aktiivista elämää, vaikka en poistuisi kotoani kuin kerran tai kaksi viikossa. Joskus kauppareissujen lisäksi useammin, jos jotain esim. labraa tai muuta vastavaa tiedossa. Ja tietenkin lapsiin ja lastenlapsiin liittyvät menot :)
En todellakaan halua enkä jaksa mennä viilettää koko aikaa jonnekin, kun tuntuu ettei kotonakaan saa kaikkea tehtyä mitä pitäisi :D
Juuri tuota ko. lehtijutussakin korostettiin, että kotonakin voi olla aktiivinen. Ei aina tarvitse lähteä jonnekin. Kiitos Maatuska!
PoistaIhania taivaita. 💙 Toinen toistaan kauniimpia kuvia.
VastaaPoistaAjankäyttö on kiinnostava asia. Meillä kaikilla on aina uudet 24 tuntia.
Sitä kannattaa miettiä 🤔
Kiitos Rita A! Luultavasti noin onkin mitä sanot uusista 24:sta tunnista, ja hyvä niin. Toisaalta meistä kukaan ei voi tietää, olemmeko enää kymmenen minuutin päästä elossa.
PoistaOnpa upeita taivaskuvia!
VastaaPoistaAjankäyttö kiinnostaa minuakin ja ajattelin jäädessäni eläkkeelle päätin toteuttaa niitä haaveita kaikesta käsillä tekemisestä ja puutarhan hoidosta ja siitä olen nauttinut. Vaikka vauhtia välillä onkin, kun Murut ovat käymässä tai meitä tarvitaan, mutta aikaa jää meille riittävästi silti.
Juuri noin, eläkkeellä voi tehdä asioita, joista nauttii. Kiitos Kivipellon Saila!
PoistaIhania taivaskuvia ja kivasti kaupungin tuntosarvet kutittelevat pilven reunoja.
VastaaPoistaTämä postaus, ja sen ylläolevat kommentit antavat mielenkiintoista ajattelemisen aihetta.
Kiitos Puikoillanikin! Aina välillä on hyvä pysähtyä ajattelemaan.
PoistaBeautiful skies !!! And pictures !!!
VastaaPoistaHave a cozy week !
Anna
Thanks Anna! Have a nice week!
PoistaKomeat taivaskuvat! Tärkeätä on elää elämää koko ajan eikä vietä "sitku"-elämää. Näin tuumin.
VastaaPoistaJuuri näin. Kuulin joskus jonkun sanovan, että pitää elää kuin olisi viimeinen päivä, mutta kuitenkin niin, ettei kovasti hävetä, jos onkin elossa vielä huomenna. Kiitos Päivi!
PoistaNiin kauniit taivaskuvat.
VastaaPoistaItse olen juuri eläkkeelle jäänyt, ja olen alkanut toteuttaa niitä asioita mitkä on itselle tärkeitä. Ihanaa kun saa tehdä itselleen mieluisan päiväohjelman juuri niin kuin itse haluaa tai - mikä tärkeintä - jättää tekemättä ja elää hetken kerrallaan.
Kyllä olen miettinyt tuota sanontaa ”eläkkeellä on aina kiire” ja kuullutkin hyvin monen sanovan niin. Nyt kun pitäisi olla niin ettei ole mihinkään kiire. Kummallista. Toivon hartaasti ettei minun tarvitsisi koskaan sanoa niin. Hyvä kirjoitus mikä antaa ajattelemisen aihetta.
Kiitos Tuulikki hienosta pohdiskelevasta kommentistasi!
PoistaIhan kuin joku olisi kutonut kolmannen kuvan pilvelle oranssin villapaidan😮Kahdeksannessa kuvassa lumiukko ui tyrskyissä perhosta😀Upeita pilvikuvia!
VastaaPoistaAika hienosti kiteytetty tuo vanhuuden kehitystehtävä!
Niin on, kiitos Liisa!
PoistaKaupungin tuntosarvet, ihanasti sanottu ja vielä ihanammin kuvattu.
VastaaPoistaEläkeasiassa osuit kyllä tuntosarviin vahvasti... meillä on tuo siirtymä juuri alkamassa...
Ukkokulta jo harjoittelee... pitelee siis tämän vuoden kertyneitä lomia ja kokonaisuudessaan on töitä enää 2 viikkoa.. jotka jaksotti mieleisellään tavalla tähän loppuvuoteen...
1.1. sitten tuo uusi titteli... ja minä koen jälleen olevani ihan liian nuori... odotan synttäreitä enemmän kuin lapsuudessa...
Otsikko "Omannäköistä elämää eläkkeellä." kuuluisi mielestäni jokaiseen elämänvaiheeseen...
toivon, ettei kenenkään elämä menisi ohi niin, ettei itselle mielekkäille asioille olisi osannut antaa aikaansa ja niin paljon kuin mahdollista... jos on aina vain suorittanut jotain muuta kuin itselle iloa tuottavaa suurimman osan aikaa päivistään - niin vaikeaa on varmaan eläkkeellä alkaa vast miettiä mistä tykkää eniten. Oma huoleni on lapsissa ja nuorissa, jotka ei tiedä mitään mikään kiinnostaisi... mun elämäni idoli ja psykologi oli mummini, jolla oli lukuisia mieleenpainuvia sanontoja:"Minkä ilotta oppii, sen surutta unohtaa!" - tuota hoen töissä, kotona... ja niitä iloa tuottavia asioita pyrin kunkin löytämään omaan eloonsa... jokaisella ne on meillä erilaiset...
tai toki monilla samojakin, mutta kivoja juttuja sitä niin mielellään tekee.... ja vähemmän kivoja.... hih.. lakaisee maton alle, vai miten se menikään... tuli vaan mieleen, kun suvun nuorin duplot "siivosi nopeasti maton alle" ja mummo polkaisi sitten päälle.... hih...
Omanlaisia mukavuuksia päiviin iästä riippumatta...
Hieno ja monipuolista pohdintaa sisältävä kommentti, kiitos Repolainen!
PoistaIhanat taivaskuvat. Syksyisin on mielestäni parhaat taivaat ilta-ja aamuruskoineen. Olen varsinainen taivastelija itsekin
VastaaPoistaKiitos enkulin käsityöt!
PoistaVoi taivahan vallat sentään. Aika värikkäitä taivaskuvia.
VastaaPoistaOlen huomannut jo nyt, vaikka en olekaan vielä eläkkeellä, että oma kroppa hidastuu monissa asioissa ja mieli myös. Sitä haluaa tehdä asioita rauhassa. Välillä tuntuu, että se kiire tulee siitä, kun sitten tekemättömän hetken jälkeen pitääkin tehdä jotain. Vaikka käydä suihkussa ;D
Kiitos pohdiskelevasta kommentistasi Sartsa!
PoistaHienoja taivaskuvia!
VastaaPoistaAion nauttia eläkepäivistä miten itse tuntuu parhaalta.
Välillä aktiivisesti, välillä rennosti.
Niin on hyvä, kiitos Tampereen Mummu!
PoistaTaivaallisen kauniita kuvia. Toisilla on niin upea työ, että eläkkeelle jäänti kirpaisee, toisille se on helpotus ja vapautus. Kaikille se on uusi mahdollisuus.
VastaaPoistaNäin juuri, kiitos Maija!
PoistaUpeita taivaskuvia. Tykkään taivaan ja pilvien katselemisesta. Alueremontin jälkeen näen jopa sohvalta käsin taivaan, mistä nautin suuresti. Aiemmin metsä tonttimme kahden puolen aiheutti sen, että taivaan näki seisomalla pihalla.
VastaaPoistaMonet ovat niin työorientoituneita, että eläkkeelle jääminen aiheuttaa heissä ahdistusta. Usein kuulee nuorilta eläkeläisiä halveksuvia kommentteja. Eläkeläiset ovat yhtä suuri ja monipuolinen ihmisjoukko kuin mikä muu ryhmä tahansa.
Kiitos viisaasta kommentistasi Between!
PoistaHuikeat taivaskuvat.
VastaaPoistaTaivaalle tulee tuijoteltua liian harvoin. Muistan nuorena kun makoilin harvennuspellon pientareella selkää oikomassa ja katselin kauniita kesäpilviä niin ajattelin että saisipa tässä vain maata ja olla vaikka koko päivän :-). Nyt ei sellaista malta vaikka voisinkin. Eikä selkäkään kestäisi :-).
Sanoin jo ekaluokkalaisena kun ammattihaavetta kysyttiin, että minä haluan eläkeläiseksi ja onneksi sen etapin saavutin !!!
Aikamoinen ammattihaave lapsella, hauska, kiitos Terhi!
PoistaOhhoh, on kyllä mahtavaa väriloistetta. Eläke..apua , siihen menee vielä aika kauan.
VastaaPoistaHyvä niin, älä ainakaan koskaan jää eläkkeelle kuvaamisesta. Kiitos sami niilola!
PoistaUpeat taivaskuvat!
VastaaPoistaKiitos MaaritKoo!
PoistaTaivas sentään, miten kaunis se onkaan pilvineen, väreineen, tumma tai seesteinen. Sain työvuoteni täyteen jo 19 vuotta sitten ja viihdyn eläkkeellä. Ei käy aika pitkäksi, enkä kaipaa leipätyöhön. Minusta on vallan ihanaa suunnitella aamukaffeella päiväänsä. Suunnitelmia ja unelmia on, aina ne eivät totudu, joskus kuitenkin.
VastaaPoistaKiitos aimarii! Eläkkeellä olosta on juuri se hyöty, että on enemmän vapautta tehdä mitä huvittaa.
Poista