Jäiden säilöntä

Ihmisiä on erilaisia. Ja ihmisryhmät eroavat monesti toisistaan joidenkin ominaisuuksien suhteen. Voidaan ottaa esimerkiksi ihmisryhmät kaupunkilaiset ja maalaiset. Ominaisuuksiksi voidaan valita vaikka viisaus ja käytännöllisyys. En tarkoita nyt mitenkään vertailla; päättele itse kahden tapauksen perusteella.

Tapaus 1: Maalainen 

Lapsuudenperheeni eli maanviljelijäperhe 1960-luvulla tarvitsi kesäisin jäätä. Pihapiirissä seisoi pieni rakennus, jäätelökioskia pienempi punainen talo nimeltään maitohuone. Sen lattiaan oli valettu betonista altaita. Kun olimme aamuin ja illoin lypsäneet lehmät, maito kaadettiin tonkkiin. Tonkat kannettiin maitohuoneen altaisiin, joihin laitettiin jäätä. Näin maito säilyi kylmänä kunnes oli aika maitokärryillä viedä tonkat tien varressa olevalle maitolavalle. Pian siihen ajoi maitoauto, jonka kuljettaja nosti tonkat kyytiin ja vei ne meijerille kymmenen kilometrin päähän. 

Juhla, Harmi ja Jaana. Harmin tytär oli nimeltään Riesa. Minun lempilehmäni oli Lulu, jonka tytär oli Pulmu.

Maitohuone on vasemmalla näkyvän saunan takana.

Maitohuoneessa ei siis ollut sähköä käytettävissä, joten jäitä tarvittiin. Näin oli erityisesti lämpiminä vuodenaikoina eli kesällä. Mistäs maanviljelijäperhe ottaa jäätä kesähelteellä? No, tietysti jääkasasta. Talvella viiden kilometrin päässä olevan järven jäädyttyä kunnolla isä valjasti Saku-hevosen kärrin eteen ja ajoi järvelle. Hän sahasi isoja jääkuutioita; melkein metri x metri x metri -kokoisia. Kuutiot lastattiin kärriin ja tuotiin pihan laidalla olleeseen vajaan. Päälle ja väleihin laitettiin sahajauhoja, ja vielä päällimmäiseksi jotain kankaita, peitteitä ja vanhoja sadetakkeja.

Kuvassa ei ole Saku vaan edeltäjänsä. Tässä kyydissä ei ole jäitä, mutta isä on ruututakissaan.

Nyt et voi sitten muuta kuin uskoa minua, kun kerron, että tuolla tavalla säilytettynä jäät säilyivät sulamatta koko kesän ajan. Olen sen omin silmin nähnyt. Sieltä kasasta kävimme sitten rouhimassa jäätä maitohuoneen altaisiin.

Tapaus 2: Kaupunkilainen

Ravintolalaivan omistaja saa loistoidean talvella 2026. Kesä on tulossa, laivalle tulee asiakkaita, tilataan drinkkejä, joihin tarvitaan jääpaloja. Nyt joki on jäässä ihan laivan vieressä. Hän sahaa isoja jääkuutioita. Jääkuutiot hän jättää valmiiksi lähelle laivaa, jotta jääpalat saadaan nopeasti drinkkeihin.

Tuosta maalaismuistelusta tuli mieleeni kaksi tarinaa. Kerronpa nekin nyt tässä.

Ensimmäinen tilanne tapahtui tuon aiemmin mainitun jääkasavajan luona. Oli kesä. Me lapset olimme jotain puuhastelemassa siinä lähistöllä. Yhtäkkiä isosisko riehaantui ja halusi esittää jotain viitallista hahmoa ja vetäisi jääkasan päällä olleen vanhan sadetakin päälleen. Hetken kuluttua kaikki kauhistuimme, ja sisko heitti nopeasti takin pois päältään. Sen alla oli ollut lentomuurahaisten pesä, ja nyt sisko oli muurahaisia täynnä, ja taisi niitä riittää lentelemään meidän muidenkin kimppuun.

Siskoni ja vasikka, joka ei vasikoi.

Toinen juttu liittyy lehmien lypsämiseen. Nuorena tyttönä ja naisena sain usein olla lypsyllä mukana. Lypsäminen tapahtui käsin, joten työvoimaa tarvittiin. 🟠Sitten tulee aikahyppäys kolmenkymmenen vuoden päähän.🟠 Eräällä työpaikallani oli toimistosihteeri, jonka hartiat olivat usein jumissa. Otin tavakseni ohikulkiessani silloin tällöin hieroa hänen hartioita. Kehuskelin, että olen hyvä hieromaan, koska olen nuorena lypsänyt käsin, ja sormissani on siksi paljon voimaa. Välillä tämä toimistosihteeri itsekin huuteli minua hieromaan hartioitaan. Pitkin käytävää kaikui hänen huutonsa "LYPSÄJÄ". Yritin selittää hänelle, että työkaverit saattavat tulkita tilanteen väärin. Toimistosihteerimme oli nimittäin mies.