Levoton lentelijä
Satavuotiaan tupamme ulkoseinillä ja katon reunassa lenteli joku iso. Joku uusi ja ennennäkemätön. Jälleen joku uusi! Lenteli niin nopeasti, että oli vaikea katseella seurata. Puhumattakaan siitä, että olisi päästänyt lähelleen. Tässä lampun päällä, ...
Tämä levoton perhonen on suurin hopeatäplä. Ja sen erottaa muista hopeatäplistä takasiiven alapinnan vihertävällä pohjalla olevista hopeisista pitkittäisviiruista. Kaikilla muilla hopeatäplillä on samassa kohtaa täpliä.
Näin sain todistettua, että tämä levoton lentelijä on keisarinviitta. Englanniksi nimi on hauska; Silver-washed Fritillary.
Keisarinviitan siipienväli on noin kuusi senttimetriä. Aikuinen perhonen vierailee putkikasvien kukinnoilla, esimerkiksi karhunputkella. Toukka elää orvokeilla. Lentoaika on heinäkuun puolivälistä elokuun jälkipuoliskolle.
Ihmettelen vain, että mitä tuo teki meidän tuvan ympärillä, miksi se kiehnäsi pitkin seiniä? Tietysti oli mukava, että tuli ja kiehnäsi. No, jokatapauksessa tiedän mitä jatkossa en tee. En revi pois enää yhtään putkikasvia. Ja orvokkeja levittelen vielä lisää ympäri tonttia.
Tämä näkemäni keisarinviitta on koiras. Sillä on, tai pitäisikö sanoa hänen ylhäisyydellään on etusiivissä neljä mustaa koirassuonta.
Ensimmäinen tapaamani koiras, jolla on mustia koirassuonia.
Perhostiedot olen löytänyt jälleen Forsmanin ja Vesikon Päiväperhoset Suomen luonnossa -kirjasta.
Muuten, näihin aikoihin kun alkaa useimpien päiväperhosten lentoaika, niin on jännittävää nähdä mitä perhosia ilmestyy tänä kesänä. Viime kesänähän oli varsinainen amiraalien ryntäys.




Karhunputki kuulosti minulle ihan vieraalta ja piti mennä heti siitä opiskelemaan lisää.
VastaaPoistaPutkikasveista ei ole Touhulassa ainakaan pulaa , mutten siltikään näe montakaan perhosta päivässä ja nekin vain liihottelevat paikasta toiseen ettei tunnistamisesta/ kuvaamisesta puhettakaan.
Onneksi sinä olet taitava ja tarkka kuvaaja ja aina paikalla kun tapahtuu :-))).
Kaunis kiitos Terhi!
PoistaKeisarinviitta on komea ilmestys, kun se on niin iso! Kiitos tuosta siipien alapuolen tiedosta. Luulen, että täälläkin ihastelin keisarinviitan lepattelua tässä parina päivänä, mutta en tiennyt tuota alapuoliasiaa, josta olisi varmuus tullut. Arvelin sitä siksi vain koon perusteella, onhan se huomattavan kokoinen.
VastaaPoistaHirmu paljon on monenlaisia perhosia nyt. Pieniä mustia, sinisiipiä, tietysti tavalliset nokkoset ja neidot sitten tuollaisia oranssisia, kaaliperhosia, vaikka mitä. Amiraalejakin, mutta ei ryntäystä vielä.
Pieniä mustia minä en ole nähnytkään. Keisarinviitta oli kyllä upea näky. Kiitos Saila!
PoistaUpea. Hyvä kun sait kuvia 💛🧡
VastaaPoistaKiitos Rita A!
PoistaTaas uusi, hieno perhonen😍Levoton tapaus!
VastaaPoistaKiitos Liisa!
PoistaHieno perhonen ja sait kuvatkin. :)
PoistaKiitos MaaritKoo!
PoistaOnpas hänen ylhäisyydellään kokoa ja kauneutta!
VastaaPoistaKiitos Anu!
PoistaOletpa saanut upeita kuvia otettua. Keisarinviitta on kaunis. Minä olen vasta saanut perhosten perässä juoksuharjoitusta enkä yhtään kuvaa koko kesänä
VastaaPoistaParas perhosaika on vielä edessä, joten varmaan saat kuviakin niistä. Kiitos enkulin käsityöt!
PoistaMinulla on vaikka kuinka paljon orvokkeja ympäri kartanoa, muttei yhtään keisarinviittaa. Höh!
VastaaPoistaNoo, jospa niitä vielä tulisi. Kiitos Vanha rouva!
PoistaUpea havainto ja perhonen. Oletkos nähnyt tänä kesänä haapaperhosia. Niitä on nyt ollut lennossa aika lailla.
VastaaPoistaKiitos sami niilola! Haapaperhosta en ole tainnut nähdä, mutta häiveperhosen näin, ja sain siitä hyviä kuvia sinisävyisenäkin (tekstini 15.7.2026).
PoistaHyvää tietoa perhosista taas, kiitos. Pitää jättää putkilokasveja rauhaan jospa saisin samanlaisia vierailulle. Tänä vuonna perhosia tulee sisälle mökkiini kuolemaan, en tiedä miksi.
VastaaPoistaOlepa hyvä ja kiitos Maija! Mikähän niitä tosiaan houkuttaa sisätiloissa. Olisikohan tuo minunkin keisarinviitta etsinyt aukkoa sisälle, kun tuvan seiniä niin kiersi?!
PoistaMuistelen viime kesästä, että oli "hyvä perhosvosi". Nyt kun mietin, en ole tainut nähdä vielä yhtään perhosta tänä kesänä.
VastaaPoistaEhdit kyllä vielä näkemään perhosia. Tämä aika heinäkuun puolivälistä elokuun loppuun on ehkä vilkkainta perhosaikaa. Kiitos kommentistasi Puikoillanikin!
PoistaUpea! Hyvin olet saanut kuvattua tuon levottoman lentelijän! Kiitos kuvista Anna. Kiva, kun hait tietoa ja jaoit sen kanssamme.
VastaaPoistaKaunis kiitos Sirpa!
PoistaOlet taitava kuvaamaan, että tarkka tunnistamaan perhosia. en ole koskaan nähnyt tämmöistä keisarillista tyyppiä.
VastaaPoistaKaunis kiitos aimarii!
Poista