Satavuotiaan sylissä

 

Syksyinen kova tuuli kaatoi yhden vanhan monihaaraisen raidan. Sen jälkeen, kun metsuri oli sahannut rungot pätkiksi, paikka näytti tältä; runkojen ja oksien sekasotkulta. Tämä on siis "ennen" -tilanne. "Jälkeen" -tilanteen kerron ehkä vasta tulevana kesänä. Metsurinkin arvion mukaan ainakin osa kertyneestä puuaineksesta on polttopuuarvoltaan tasan nolla. Tervekin raitapuu ei liene kovin tehokasta poltettavaa puhumattakaan tuosta kaatuneesta lahosta puusta. Näin selitin itselleni, että miksi vain aioin leikkiä puulla enkä kanna sitä pihaan polttopuuksi. Rupesin sitten tosiaankin miettimään, että miten tilanteen voisi hyödyntää? Mitä muistomerkiksi jätetyn korkean kannon ympärille voisi kehitellä? En meinannut saada seuraavana yönä unta, kun pää kävi innostuneilla ylikierroksilla noita miettiessä. Ja luulenpa, että jotain keksinkin ... Mutta ne ovat näytettävissä ja kerrottavissa vasta ensi kesänä. Mutta en kuitenkaan malta olla esittelemättä välivaihetta: Tuossa koh...

Tänään Ylen nettiuutisissa on Hanna Terävän juttu, jossa hän antaa yksitoista konkreettista vinkkiä nopean mielihyvän lähteille. Jutun otsikko alkaa "Kaipaatko piristystä ..." Tässä kuvakaappaus yhdestä vinkistä: No niin, se mitä minä olen tässä jo muutaman viikon ajan tehnyt on sitten dopamiinineulomista . Neulon itselleni tikkuria sillä periaatteella, että vaihdan väriä, kun siltä tuntuu. En tavoittelekaan nyt mitään tyylikästä villapaitaa, vaan iloista ja lämmintä.  Tuon uutisjutun mukaan kirkkaat värit kiihdyttävät dopamiinin eritystä. Olenkin huomannut sen, että jokaikinen värikäs silmukka on ilo ja nautinto neuloa; dopamiiniahan siellä aivoissa silloin  purskahtelee! 🤣 Pitääkin tästä lähteä neulomaan!

  Nämä ensimmäiset kuvat ovat siitä lähes pystysuorasta rinteestä, josta olisi suorin tie vuoren huipulle. Rinne on niin jyrkkä, ettei sitä pysty edes siistimään noista kaatuneista puista, koska niiden luokse ei pysty ihmisvoimin menemään. Alla on kokonaiskuva rinteestä. Sen jyrkkyys ei tule kovin hyvin esiin kuvassa. Huipulla näkyy se kaatunut ja vielä kallellaan oleva mänty. Tässä on jyrkkä rinne talon takaa. Myös portaiden viereinen rinne on sateisen syksyn ansiosta niin vehreä; sammalpeite on harvinaisen paksua. Pitääkin tästä lähteä sään pitoon.

Sara blogissaan esitti jouluisia kysymyksiä ja vastauksiaan niihin. Hän toivoi bloginsa lukijoiden jatkavan kysymyksiin vastaamista. Joten kerron nyt vastauksiani joihinkin Saran blogin kysymyksiin ja lisään sekaan vähän omia kysymyksiäni. Sinäkin voit tehdä samoin ja tavallaan jatkaa tätä ketjua. Mikä on paras joulutuoksu ?Joulupipareiden tuoksu, toisena tulisi sisällä olevan kuusipuun tuoksu. Noissa pikkuvuoissa on piparitaikinaa, puolukkasurvosta ja suklaata. Olen varmaan jo kymmenen vuoden ajan tehnyt tassumuotilla pipareita, joihin lisään heti uunista ottamisen jälkeen suklaan. Teen näitä useamman taikinan verran joulun aikoihin, olen mm. vienyt niitä aina töihin työkavereille. Kun edellisen työpaikkani työkaverit olivat viime kesänä vierailulla, niin tein tassupipareita silloin heillekin, siis elokuussa. Teetkö jotain " Eläinten joulu" - teemalla ? Kyllä. Lemmikki- tai kotieläimiä ei ole, mutta viemme aina jouluaattona sopivaan paikkaan metsään jouluaterian: pähk...

Kun kasvi kuolee, saattoväki on joskus  upean kaunista katseltavaa.  Metsässä liikkuessani huomasin taas niin kauniita lahottajasieniä. Niitä löytyi kantojen päältä ja sivuilta, maassa makaavista lahopuista tai risukasan oksista. Jotkut niistä ovat vain muutaman millimetrin kokoisia. P uukasassa oleva nuorehko runko on vain jotain 4 cm läpimitaltaan, joten nuo pienimmät pisteet ovat tuskin millimetrinkään kokoisia. Tämä on suloisen pehmeää kädellä koskettaessa. Monen eri värisiä pikkuisia lahottajasieniä näin. Tässä vaalean lilaa. Lisäksi vihreää ... ... vaaleanpunaista ... ... mustaa, joka lienee nysty- tai tammihytykkää, ja ... ... ruskeaa. Tämä koristelu on koivun rungossa. Nämä pienet punertavat pisteet ovat ohuessa kouvun oksassa. Aha, joku luikerteli kuvaan. Tuo valkoinen on omituista, mitähän lie? Ei ehei, lunta se ei ole! Maitosuklaata? Ehei, raidassa oleva kääpä. En ole varma onko kuva oikein päin, kun kyseessä on maassa makaava runko. Ja sitten vielä viimeisenä miele...

Oletko nähnyt Sound of Music -elokuvan tai musikaalin. Siinä itävaltalaisen perheen lapset kotiopettajattarensa kanssa lauleskelevat otsikon kappaletta vuorilla kirmaillessaan. Nyt on koittanut se hetki, kun taivallamme vuorelle. Eikös se sovi hyvin tähän pyhäpäivään. Ihan ensimmäiseksi katse jalkoihin; onhan Sinulla kumisaappaat tai muut hyväpohjaiset jalkineet. Sitten; kun olen vieraideni kanssa lähtenyt vuorelle, komennan heitä jokaista ottamaan sopivan mittaisen vaelluskepin, joita on portin viereisen tammen runkoa vasten. Itsekin tietysti käytän keppiä aina vuorella käydessäni. Polku vuorelle on parista kohtaa aika jyrkkä, jolloin kepin tuki on tarpeen sekä ylösnoustessa että alaslaskeutuessa kaikenikäisille ja -kuntoisille. Polku kohti vuorta alkaa puron ylittämisellä. Sen jälkeen polku kaartaa vasemmalle. Lyhin reitti olisi suoraan eteenpäin, mutta siellä vastaan tulee pystysuora kallio, josta ei edes peurat kiipeä. Siksipä polku kiertelee Leikkipuiston läpi pikkuhiljaa korkeutt...